Mistä on Meirän Maja tehty

Mistä on Meirän Maja tehty?
-Kotiäidistä, Uraputki-isästä, Aamusta ja Onnista ja karvaisesta Kissistä. Niistä on Meirän Maja tehty.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

juhlimaan!

Kello on TAAS ties mitä! Joten vain pikainen päivitys tulevasti illasta!
Olen parin vuoden ajan tehnyt Tekniikan erikoisammatti tutkintoa ja viimeiset arvioinnit saatiin hätäisesti päätökseen juuri ennen äitiysloman alkua. Siis edellisenä päivänä.

Tänään on aika juhlia sitä, koulutus oli työnantajan organisoima, joten  meitä oli päälle 20 tutkinnon suorittajaa. Työnantaja järjestää valmistujaisjuhlan paikallisessa ravintolassa.
Piakista galluppia piti tehdä pukeutumisen suhteen, kun en ihan ollut varma tilanteesta. Harmikseni ei pidetty iltapukutilaisuutta, kuten oltiin alunperin vähän suunniteltu.

Niinpä:

Vilan tummanharmaa mekko on pöllitty siskon vaatekaapista. Omat ahisteli rinnuksista vielä liikaa. (Ah tätä imetyksen autuutta)
Musta satiinibolero on jo vuosia sitten hankittu Seppälästä, mutta on silti mun lemppari bolero.


Asusteiksi valikoitui myöskin lemppari asioita! Satiinisten avokkaiden ihana yksityiskohta on nilkan takapuolelle tuleva rusetti.
Laukku on Nunnun Metsälaukku, jota on itse tuunattu asuun sopivammaksi tuolla irto ruusukkeella.
Ja koska matkaan lähdetään kevyesti, sujahtaa laukkuun vain välttämättömin.
Viimeisenä asuun lisätään laukkuun täydellisesti sopiva Korento-koru, joka taas on hankinta Sannin Helmestä.

Ja kaikeksi iloksi, sain tuossa kuvaillessani Zalando-viestiäkin. Tilaamani takki on noudettavissa. Toivottavasti se sopii!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti