Mistä on Meirän Maja tehty

Mistä on Meirän Maja tehty?
-Kotiäidistä, Uraputki-isästä, Aamusta ja Onnista ja karvaisesta Kissistä. Niistä on Meirän Maja tehty.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Uuniomena kakku

IMG_5780

Maistoin jokin aika sitten Valion Uuniomena jogurttia, josta oli ihan pakko kehitellä jouluinen herkku! Helpoiten tietenkin hyydykekakku.
Ensimmäistä kokeiluversiota maistatettiin eilen vieraille ja rohkenen laittaa teillekin reseptin. Pieniä viilauksia täytyy vielä tehdä, joten lisään sulkuihin suosittelemani muutokset!

Pohja:

200 g Jouluisia pipareita
50g(100g) Voita

Täyte:

2,5 dl Vispikermaa
200 g Maustamatonta tuorejuustoa
3 dl Valio Uuniomenajogurttia (tavallinen tai Olo)
0,5 dl (1dl) Sokeria
5 kpl Liivatelehtiä

Glögisiirappi:

1,5 dl Vahvaa glögiä
1 dl Fariinisokeria
1 rkl Hillosokeria (Tämä ei ehkä ole välttämätön)

IMG_5745

Murskaa keksit, itse sekoitin näitä Kantolan pipareita ja itse leivottuja, vain vähän palaneita keskenään.

IMG_5757

Lisää keksimurskaan sulatettu voi, ja painele seos vuokaan.
Itse käytin 26 cm halkaisijalla olevaa vuokaa, mutta pienempi käy vallan mainiosti.

IMG_5761

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Vispaa vispikerma kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto, jogurtti ja sokeri.

IMG_5762

Liuota liivatteet tilkkaan kuumaa vettä ja sekoita ohuena nauhana muuhun täytteeseen.

IMG_5763

Kaada täyte vuokaan ja laita kelmulla peitettynä jääkaappiin hyytymään vähintään 2  tunniksi, mutta mielummin yön yli.

 

Tosiaan pieniä viilauksia reseptiin suosittelen. Itse täyte maistui sopivan makealta, kun maistoin sitä sekoittamisen jälkeen, mutta yön aikana makeus oli tasoittunut niin paljon, että suosittelen laittamaan sokeria hieman runsaammin.

Pohja kaipasi hivenen lisää voita pysyäkseen paremmin kasassa.

Itse tarjoilin kakun tuon glögisiirapin kera. Olihan se ihan ok, mutta jos joltakulta löytyisi parempi ohje, niin riemusta kiljuen ottaisin vastaan!

4 kommenttia:

  1. kuullostaapa herkulle! :)
    Mukavaa joulun aikaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!
      Samoin myös teille, vaikka varmaan vielä blogissasikin piipahdan :)

      Poista
  2. Tosi hyvältä näyttää ja kuulostaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. Kakku oli sillälailla sopivasti hyvää. Ei kuitenkaan semmoista pakkomielteitä herättävää.

      Poista