Mistä on Meirän Maja tehty

Mistä on Meirän Maja tehty?
-Kotiäidistä, Uraputki-isästä, Aamusta ja Onnista ja karvaisesta Kissistä. Niistä on Meirän Maja tehty.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Kerrossänky tuumauksessa ja tuttuja blogeja tv:ssä

Meillä on nykyisessä lastenhuoneessa lasten jatkettava sänky Aamulle ja pinnasänky Onnille, toimii tällä hetkellä, mutta toisaalta pienessä huoneessa syövät tilaa.

Huoneessa on vain yksi ehjä seinä ja sille on majoitettu 2 kpl hensvik vaatekaappeja, leluhylly ja kirjahylly, Ikkunaseinällä on pikkupöytä tuoleineen, lyhyimmällä seinällä on Aamun sänky minimimittaisena ja viimeisellä seinällä Onnin sänky ja nojatuoli.

IMG_3923IMG_3925IMG_4100

IMG_4170IMG_4171

Nyt iski ihan järjettömän kova hinku ryhtyä siirtelemään lastenhuoneen huonekaluja. Onhan ne jo runsaan vuoden nököttäneet yksillä ja samoilla paikoilla.

Tarkoitus onkin kuluvan vuoden aikana hankkia lapsille kerrossänky, johon Aamu voisi muuttaa vaikka heti ja Onni sitten hieman perästä, heti kun uskaltaa laidalliseen alasänkyyn siirtää.

Vaihtoehtoja on tutkittu pitkään ja hartaasti. Jäljellä on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa:

Downloads1

Ihanat pinnat, mutta sänkyyn ei valitettavasti ole saatavilla lisälaitaa alasänkyyn, sopisiko ikean laita? Tuskin ainakaan kaunistuksena…

Downloads2

Perusmallinen, mutta nätti, tähän sitten saisi lisälaidan samaa sarjaa.

Downloads3

Ihanista ihanin ja niin yli meidän budjetin!

Asian ratkaisisi, jos tuo ensimmäinen vaihtoehto olisi ihan valkoiseksi maalattu, valkolakattu  (vaihtoehtona myös pähkinä, so not…)ei ihan vakuuta. Vahvimpana vaihtoehtona on tuo Liisa- pieni. Molemmat sänkymallit ovat kokoa 155*70 cm, mikä on meidän tiloissa paras ratkaisu, sänkyjen hintoihin on lisätty mahdolliset toimituskulut.

 

Mutta se siitä! Kuka muu bongasi tämän illan poliisi-tv:stä tuttuja blogeja!?  Aiheena oli vanhempien ajattelemattomuus lasten kuvien julkaisussa blogeissa. Meilläkin oli juuri pikku hässäkkä uniltaan heränneen Aamun kanssa, joten ihan koko juttua en ehtinyt nähdä/kuunnella, mutta ainakin Lastenvaaterallin bongasin kuvatulvasta.

Uusinta tulee huomenna klo: 23.05 ja varmaan kohtapuoliin nähtävissä myös areenasta. Täytyypä itsekin käydä katsomassa asia ajatuksella.

Pitkään on ollut ajatuksissa Onnin kasvojen jättäminen blogin ulkopuolelle, alkaa olla ajankohtaista. Blogilapsillahan on meidän tapauksessa myös bloginimet, en haluaisi, että joku satunnaisesti blogiin kulkeutuva tutuntuttu meidät ihan heti bongaa, läheiset tutut tunnistaa meidät kyllä, jos eivät ensimmäisestä postauksesta niin muutaman luettuaan viimeistään ja se on ihan ok.

Toisaalta olen itsekin bongannut muutaman bloggarin mm. fb kirppiksellä myytävien lastenvaatteiden perusteella, joten ehkä tässä kuvittelee olevansa anonyymimpi kuin onkaan!

5 kommenttia:

  1. Kakkosvaihtoehto noista sängyistä näyttää sopivimmalle!
    Äh, kestänköhän kattoo poliisitv:n juttua, en varmaan. Pikku hiljaa anonyymimmäksi pitäis muuttaa blogia, en aluksi ajatellut että sille tulis ees niin paljon lukijoita, että sillä olis väliä. Nyt lukijoita on ja nimet oon jättänyt pois -en tosin ole niitä vanhoista postauksista poistellut.
    Vähän hakusessa muuteski blogin tulevaisuus! En tiiä pitäiskö muuttaa se salasanan taakse tms. Plääh. näitä ajattelee aina välillä...

    VastaaPoista
  2. Joo, mä luulen kanssa, että se on toi kakkosvaihtoehto,

    Mun on varmaan pakko katsoa tuo uusinta, kun pääpointti koko jutusta jäi näkemättä :D

    Mä olen alkuun tehnyt päätöksen, että salasanan kanssa en ryhdy bloggaamaan, kukas mun blogia sitten edes lukis? Ja valehtelisin jos väittäisin, ettei ole kiva, kun täällä piipahtaa lukijoita.
    Tällä mennään ja uskoisin tämän riittävän!

    VastaaPoista
  3. niin, tylsää olis olla salasanan takanakin. mutta kyllä sitten kun vanhin on jotain 5vee, täytyy alkaa jättää kasvot pois, ja nehkä nuorempienkin. ja riittääkse ettei oo oikeita nimiä? jaa-a. ahdistaa näitten juttujen pohtiminen!

    VastaaPoista
  4. Kävin katsomassa, kiitos vinkistä.
    Antoi kyllä ajattelemisen aihetta, että mitä blogissaan kannattaa esitellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin itsekin vilkaisemassa sen uudestaan ja keskittyneemmin. Pistihän se tosiaan miettimään.

      Poista